Kulttuuri

Kulttuuri on luomista, joka näkyy taiteissa ja muissa “hengen viljelyn” hedelmissä.

Pidän siitä, että kaupungissa on toimiva ja palveleva kirjastoverkko. Sen tärkeys korostuu erityisesti lama-aikoina. Kirjasto on tärkeä lähi- ja peruspalvelu, jossa kaupunkilaisia kohdellaan tasavertaisesti ja jota asiakkaat arvostavat.  Lähikirjastot ovat erityisen tärkeitä ja niiden on mielestäni sijaittava lähellä kouluja ja mieluiten niiden yhteydessä. Suomalainen kirjasto on kansainvälinen menestystarina, vaikka monet eivät sitä aina ymmärrä sellaiseksi.

Käyn mielelläni myös teatterissa, ja silloin tällöin myös taidenäyttelyissä tai museoissa, mielelläni nimenomaan lasteni kanssa. Useimmat museot ja taidenäyttelytkin ovat lähes kaikkien saavutettavissa, sillä perjantaisin niihin on vapaa pääsy. Olen iloinen siitä, että päiväkoti-ikäisille ja koululaisille annetaan mahdollisuus osallistua kulttuuritapahtumiin. En kannata konserttitalon rakentamista Jyväskylään, sillä en näe sen toteuttamiselle päteviä perusteita.

Lue lisää:

Jyväskylän kulttuurista kootusti
Jyväskylän kaupunginkirjasto
Jyväskylän kirjastot

Jyväskylän kaupunginteatteri

Artikkelini Vihreiden vaalilehdessä 2008

Kulttuurijaoston jäsen

Olen tällä hetkellä kulttuurijaoston jäsen. Kulttuurijaosto toimii ns. superlautakunnan  eli Kulttuuri-, liikunta- ja nuorisolautakunnan yhtenä “työrukkasena”. Se valmistelee asioita ja tekee lautakunnalle esityksiä.

Osallistuin Jyväskylän kaupungin kulttuurilautakunnan kokouksiin ja iltakouluihin Simanaisen Niinan varajäsenenä vuosina 2009 – 2010. Vuonna 2009 osallistuin kokoontumisiin viidesti: kokouksiin 17.2.09, 3.3.09, 20.10.09 ja 17.11.09 sekä yhteen iltakouluun helmikuussa. Vuonna 2010 olin 23.3.10 kokouksessa sekä iltakouluissa 15.6.10 ja 31.8.10.

Kulttuurijaoston jäsenenä ja aiemmin lautakunnan varajäsenenä olen vastaanottanut seuraavat edut:
- 2 vapaalippua kaupunginteatterin esitykseen Reviisori (30.10.09)
- 1 vapaalippu kaupunginteatterin esitykseen Tulikoe (30.1.10)
- 2 vapaalippua kaupunginteatterin esitykseen Heinähattu ja vilttitossu (10.4.10)

Kommentointi on suljettu.